Vierailimme viime viikolla 20.11.2025 Suurilla Lehtipäivillä Jyväskylässä. Asiakastapaamisten lisäksi saimme kuulla seminaarissa monia mielenkiintoisia esityksiä, joista olemme poimineet mielenkiintoisimmat blogiimme esiteltäväksi.
Jens Pettersson NTM Mediasta (Ruotsi) avasi, miten yhtiö onnistui kasvattamaan digitaalisten tilausten määrän 48 000:sta yli 110 000 tilaajaan neljässä vuodessa. Muutos ei perustunut yksittäisiin kampanjoihin vaan pitkäjänteiseen strategiaan, joka nojasi vahvasti dataan ja toimitusten arjen kehittämiseen.
Seuraavana tavoitteenaan NTM:llä on 250 000 digitaalista tilaajaa vuoteen 2027 mennessä. Kaikki NTM:n yksiköt työskentelevät saman tavoitteen eteen, ja tulokset viittaavat siihen, että suunta on oikea.
NTM päätti keskittyä aiempaa tarkemmin siihen, mitä heidän yleisönsä oikeasti haluaa lukea. He analysoivat jatkuvasti,
Tämä johti strategiseen muutokseen: ytimeen nousi ajatus tehdä vähemmän mutta parempia juttuja, keskittyä datan perusteella valittuihin aihealueisiin ja suunnata toimituksellinen työ entistä selkeämmin 30–50-vuotiaiden yleisön tarpeisiin, sillä he ovat digitaalisen kasvun kannalta tärkein ryhmä.
Päätoimittajien fokus siirrettiin etusivun katselumääristä ja kaikista tilaajista siihen, kuinka hyvin artikkelit tavoittavat juuri tämän kohderyhmän ja kuinka monta digitaalista tilaajaa on tässä kohderyhmässä.
Yksi NTM:n näkyvimmistä uudistuksista on ollut niin kutsuttujen “friendly SWAT team” -tiimien käyttöönotto. Tiimit kiertävät eri toimituksissa ja auttavat kehittämään:
Työpajat tuovat konkreettista palautetta, madaltavat raja-aitoja NTM:n ja paikallistoimitusten välillä ja ohjaavat tekemistä kohti selkeitä KPI-tavoitteita. Strategia ei ole jäänyt huomaamatta myöskään kansainvälisesti: NTM palkittiin hiljattain INMA Global Media Awards -kilpailussa parhaasta paikallisjournalismin kehittämisestä.
Jens Pettersson tiivisti opit seuraavasti:
Orimattilan Sanomien Lauri Hakama, Pirmedioiden toimitusjohtaja Milla Sirén ja Uuden Rovaniemen päätoimittaja Veera Vasara esittelivät seminaarissa erilaisia jakeluratkaisuja, joihin he ovat päätyneet jakeluongelmien ja Postin hinnankorotusten seurauksena.
Uusi Rovaniemi on Rovaniemen alueen ilmaislehti, joka on perinteisesti jaettu keskiviikkoisin maksutta kaupunkialueen ja suurimpien kylien talouksiin.
Haasteet:
Näistä syistä Uusi Rovaniemi päätti kokeilla uutta ratkaisua: 2.4.2025 alkaen lehti muutettiin maksutta tilattavaksi Rovaniemen ydinkeskustan rajatulla alueella. Samalla telinejakelua lisättiin.
Malli toi mukanaan nopeasti selkeitä etuja: tilaaja muuttuu asiakkuudeksi, jolloin dataa voidaan hyödyntää sekä viestinnässä että jakelun seurannassa. Myös reklamaatiot kirjautuvat järjestelmään, ja lehti voidaan jakaa mainoskieltotalouksiinkin, koska kyse on vapaaehtoisesta tilauksesta.
Haasteena on varmistaa riittävä tilaajamäärä mainosasiakkaiden tarpeisiin sekä tehdä jatkuvaa markkinointia uusien tilausten saamiseksi.
Kokeilu osoittautui kuitenkin onnistuneeksi. Asiakkaat ovat suhtautuneet malliin myönteisesti, negatiivista palautetta ei juuri ole tullut, ja ratkaisu on päätetty vakiinnuttaa. Uusi Rovaniemi aikoo myös laajentaa tilattavaa jakelumallia uusille alueille.
Oriveden Sanomat ilmestyy keskiviikkoisin Orivedellä ja Juupajoella, ja lehteä jaettiin aiemmin Postin varhais- ja päiväjakelussa. Jakelukustannusten nousu ja laadun vaihtelu pakottivat Pirmediat etsimään uutta ratkaisua.
Helmikuussa 2025 Pirmediat siirtyi uuteen malliin: PISA Jakelu hoitaa jakelun Oriveden taajamassa klo 8–19, ja Posti jakaa loput lehdet lähialueille. Peittojakelu korvattiin samalla telinejakelulla.
Uusi malli on osoittanut toimivaksi:
Muutos on siis ollut kannattava ja Pirmediat selvittää neljälle muulle lehdelleen vastaavaa ratkaisua.
Jos olette kiinnostuneet vastaavasta ratkaisusta, ottakaa yhteyttä.
Lue myös blogimme, jossa esittelemme vaihtoehtoisia jakelijoita Postille.
Orimattilan Sanomien suurin haaste olivat Postin huomattavat jakelukorotukset. Oli selvää, että kustannusten siirtäminen suoraan tilaajahintoihin johtaisi merkittäviin peruutuksiin, mutta kulujen kattaminen yrityksen omasta pussista olisi tehnyt toiminnasta tappiollista.
Ratkaisuksi kehitettiin uudenlainen malli: tilaaja voi noutaa lehden toimituksesta itse. Aluksi nuototilaus tarjottiin määräaikaisena kokeiluna, mutta kun ensimmäiset tilausjaksot päättyivät, tilaajat jatkoivat. Tilaukseen lisättiin ilmainen digitaalinen lukuoikeus houkuttimena
Noutomalli ei sovi kaikille, mutta tarkoitus olikin torjua peruutuksia niiden tilaajien osalta, jotka eivät olisi valmiita maksamaan korkeampaa jakeluhintaa. Kokeilu on yllättänyt positiivisesti: noin 2 % tilaajista on siirtynyt noutomalliin, ja laajennusta on suunnitteilla. Mielenkiintoista on myös se, että noutajat eivät asu pelkästään keskustassa: ensimmäisten joukossa oli tilaajia jopa 20 kilometrin päästä, jotka ajoittavat kauppareissunsa lehden ilmestymispäivään.
Mallin etuja:
Myös TaikaTilauksen järjestelmä tukee noutonipun toteutusta. Jos olet asiakkaamme ja haluat kuulla lisää, ota yhteyttä: tuki@taikatilaus.fi
Avaava Oy:n Terhi Tamminen puhui seminaarissa saavutettavuudesta ja siitä, miten se parantaa uutismedian käytettävyyttä ja tavoittavuutta.
Ikääntyvä väestö on merkittävä kohderyhmä:
Lisäksi lähes 20 % väestöstä on jollain tavoin liikkumis- tai toimimisesteisiä, ja jokainen meistä on elämänsä aikana arviolta noin 40 % ajasta toimimisesteinen, joko väliaikaisesti tai pysyvästi (esim. lapsuus, vanhuus, murtunut raaja, raskaus). Saavutettavuus myös palvelee kaikkien käyttäjien käyttäjäkokemusta.
Inklusiivinen suunnittelu tarkoittaa esteettömyyden, saavutettavuuden ja käytettävyyden huomioimista koko palvelun kehityskaaren ajan. Se on tapa tehdä palveluista parempia kaikille.
Kesäkuusta 2025 lähtien EU:n esteettömyysdirektiivi koskee myös verkkokauppoja (aiheesta kerroimme myös heinäkuun uutiskirjeessä). Suomessa verkkokauppojen tulee täyttää WCAG 2.1 A ja AA -tasojen vaatimukset.
Esimerkiksi WAVE-työkalu tarjoaa helpon ja ilmaisen tavan tarkistaa omien verkkosivujen ja tilauslomakkeiden saavutettavuus ja tunnistaa kehityskohteet.